Bändi vai DJ?

Hääjärjestelyiden seuraava asia on ollut häidemme musiikki ja sen toteuttaminen. Sulhaselle aihe on vielä tärkeämpi, koska soittaa itse erilaisissa kokoonpainoissa sekä tekee musiikkia. Olemme olleet itse lähinnä sellaisissa häissä, jossa on ollut paikalla bändi ja kerran sellaisissa juhlissa, jossa musiikki tuli suoratoistopalvelusta suoraan. Olemmekin paljon pohtineet sitä, että miten haluamme omat häämme toteuttaa musiikin suhteen. Koska paikka on modernimpi ja me emme halua perinteisimpiä häitä olemme miettineet, mikä sopisi juuri meidän häihin. Bändin ja DJn lisäksi vaihtoehtoja on myös ottaa jonkinlainen pienempi kokoonpano, kuten duo tai vastaava.

Yleensä bändit ja DJ:t varataan kesän suosituimmille viikonlopuille vuotta aiemmin. Vallitsevan tilanteen suhteen olen huomannut, että täytyy näissä asioissa olla liikkeellä myös ehkä normaalia aikaisemmin. Sen takia itselleni on ollut tärkeä, että etenemme asian suhteen suhteellisen nopeasti.

Meillä ei ehkä alunperin ollut ajatusta ollenkaan tämän toteuttamisesta, joten vertailu varmasti auttaa asiaa. Tässä vähän meidän ajatuksia:

Bändi:
+ Tunnelma: Luo tunnelmaa
– Hinta: Kallis (valtaosa 1000-2000e)
– Aika: Soittaa yleensä vain 3x45min settiä (tuohon ylläolevaan hintaan)
– Tila: Vie paljon tilaa
– Musiikki: tietty lista tai valikoima sekä bändin omat tulkinnat versioista
– Äänenvoimakkuus: vaikeampi säätää (saattaa olla liian kova pieneen tilaan)
– Tarvitaan mahdollisesti erikseen äänentoisto puheille yms

DJ:
+ Hinta: suhteessa huomattavasti halvempi (ilman matkakuluja n. 500-700€/6h)
+ Aika: Toiveen mukaan, keskimäärin 6h
+ Tila: Mahtuu tilaan paremmin
+ Musiikki: Monipuolisesti musiikkia sekä mahdollisuus toivoa, löytyy originaaleja biisejä
+ Äänenvoimakkuus: Huolehtii sopivuudesta sekä laittaa tulemaan oikeat biisit oikeaan aikaan (tilannetajua)
+ Teknikko puheille ja huolehtii tekniikan toimivuudesta koko ajan
– Tunnelma: Ei kovin tunnelmallinen
– Ei perinteinen

Duo/Trubaduuri:
+ Tunnelma: tunnelmallinen
+ Tila: Mahtuu tilaan paremmin
– Hinta: Djn ja bändin välillä, mutta kalliinmpi kuin Dj
– Aika: Soittaa yleensä vain muutaman setin
– Musiikki: tietty lista tai valikoima sekä omat tulkinnat versioista
– Äänenvoimakkuus: vaikeampi säätää, mutta helpompi säätää sopivammaksi jos esim ei ole rumpuja tai mennään akustisesti
– Onko tanssittavaa musiikkia?
– Ei perinteinen
– Tarvitaan mahdollisesti erikseen äänentoisto puheille yms

Musiikki vain suoratoistopalvelusta:
+ Hinta: periaatteessa ei maksa mitään
+ Musiikki: Saa sitä mitä listalle laittaa, mutta toki missä järjestyksessä kappaleet tulevat vaikuttaa (esim. bileet vs. ruokailu)
– Musiikin valinta vie paljon aikaa
– + Kuka vaan voi ”vaihtaa musiikkia” oman makunsa mukaan, jolloin osan tunnelma saattaa lopahtaa, toki myös saada ihmisiä enemmän liikkeelle

Tällä hetkellä meidän ajatukset siis kallistuvat DJn suuntaan. Ainoa mikä tällä hetkellä itseäni mietityttää on soittoaika. Toki häiden runko ei ole vielä selvillä (vihkiminen selviää luultavasti vasta 2.1.2021), joten kuinka pitkäksi aikaa DJt tarvittaisiin. Hän ei pysty myöskään roudaamaan kamoja tilaan, jos meillä on jo ihmiset sisällä (soittopaikka samassa tilassa), joten tämä tarvitsee olla valmiina ennakkoon.

Lisäksi mietin, että onko DJ tarpeeksi meille, vai kaipaammeko ihan oikeaa livemusaa? Toki ratkaisuna tähän voisi olla sulhasen oma bändi, joka soittaisi illan aikana (täytyy miettiä miten), mutta toki tämä tarkoittaa, että sulhanen esiintyisi myös. Haluaako hän sitten kuitenkaan? Vai pitäisikö hankkia erikseen joku muu solisti, koska sulhanen on bändissä laulaja. Näin saisimme yhdistettyä livemusiikin ja DJ:n hyödyt yhteen. Tästä täytyy siis käydä hieman keskustelua vielä, mutta toki voimme ottaa DJn ja sitten lisäksi lähemmin bookkailla joko sulhasen bändiä tai joku ulkopuolinen 🙂

Mitäs mieltä itse olette tämän suhteen? Onko Dj ehdoton nou nou?

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s