To Do -lista

Häiden järjestämisessä on paljon muistettavia asioita ja välillä on vaikea lähetä liikkeelle kun ei oikein tiedä mistä aloittaa. Itse oman työni puolesta teen paljon listoja ja kirjailen asioita ylös. Olen myös törmännyt erilaisiin To Do listoihin häihin liittyen ja osassa listoissa on hieman eroja toteutuksessa ja ajattelin, että voisin itse myös rustata listaa siitä, miten meillä järjestelyt etenivät ja toivottavasti auttaa myös muita häiden järjestelyissä.

Pyrin laittamaan listalle kaikki asiat, jolloin pystyn palaamaan listaan aina tarpeen mukaan. Olen myös huomannut, että nyt on tullut jo mieleen asioita, mitä ”pitää sitten muistaa hääviikolla” = en varmasti muista, jos en laita ylös. Ajattelinkin, että päivittelen listaa aina kun siihen tulee lisää ajatuksia ja teen välillä myös välikatsauksia. Tämä toivottavasti poistaa omaa stressiä siitä, että unohtuiko jotain tai auttaa esimerkiksi hääporukkaamme siinä, että heidän ei tarvitse hääviikolla yrittää lukea mun ajatuksia tai muistaa mun sanomisia 😀

Tässä listaa asioista, mihin olen itse törmäillyt sekä omia ajatuksia siitä, mitä pitäisi hoitaa nyt yli vuosi ennen häitä.

Vuosi tai aiemmin

  • Budjetin laatiminen. Mielestäni tästä kannattaa lähteä liikenteeseen. Budjetti vaikuttaa kaikkeen.
  • Hääpäivän valinta. Osalla hääpäivän päättäminen on tärkeämpää kuin toisilla ja mielessä saattaa olla jokin tietty päivä mikä halutaan valita. Jos päivänmäärä on suosittu, kannattaa tämän suhteen olla aikaisemmin liikkeellä, koska ”kilpailua” palveluntarjoajista saattaa olla enemmän. Jos päivän suhteen on joustavampi, myös hääpaikan valinta saattaa olla helpompaa.
  • Alustavan vieraslistan laatiminen. Henkilömäärä vaikuttaa suoraan hääpaikkaan. On lähtökohtaisesti turha katsoa tilaa, joka on liian pieni. Lisäksi tällöin pystytte hyvin keskustelemaan siitä, mikä häissänne on tärkeää esim. ystävät vs sukulaiset.
  • Juhlapaikan etsiminen ja varaus. Itse ajattelen, että paikka merkitsee paljon. Kannattaakin siis reilusti selailla eri tarjontaa ja mahdollisuuksien mukaan myös vierailla muutamassa kohteessa. Kuvat eivät kuitenkaan kerro koko totuutta, joten paikkaa kannattaa käydä katsomassa ensin.
  • Vihkikirkon tai maistraatin varauskäytännön tarkistaminen ja varaus. Näiden suhteen on paljon eroja siinä, milloin esimerkiksi vihkikirkkoa pääsee varaamaan. Tämä siis kannattaa tarkistaa ajoissa. Yleensä varaus aukeaa tiettynä päivänä ja varsinkin tietyt päivät ja kellonajat ovat suositumpia kuin toiset. Saattaa olla, että varaus onnistuu myöhemmin, mutta sitten vaan kalenteriin ylös, että milloin!
  • Valokuvaajan ja tai videokuvaajan etsiminen ja varaus. Yleensä kun on kyse häistä valo-/videokuvaaja bookkaa kyseiselle päivälle vain yhdet häät. Jos valo-/videokuvaajan suhteen haluaa juuri oikeanlaisen on tärkeää, että tämä tehdään ajoissa. Mielestäni myöskin oikean tekijän etsiminen kannattaa aloittaa ajoissa, koska vaihtoehtoja on monia ja jokaisella valokuvaajalla on oma silmänsä kuville.
  • Pitopalvelun etsiminen ja varaus. Tähänkin varmasti vaikuttaa se, että milloin häät ovat. Suosittelen kilpailuttamaan muutaman pitopalvelun ja valitsemaan sitten parhaimman. Kilpailutuksessa menee hieman aikaa, joten tätä kannattaa aloittaa hyvissä ajoin. Kirjoittelen myöhemmin vähän miten me sen teimme 🙂
  • Hääkakun varaus. Osa pitopalveluista tekee hääkakkuja, joten osan kanssa kakku varataan samassa pitopalvelun kanssa. Jos kuitenkin kakku halutaan jotain muuta kautta, kakun kanssa kannattaa olla suhteellisen ajoissa. Luulen kuitenkin, että tämän varaus voisi riittää myös myöhemminkin.
  • Bändin tai DJ:n varaus. Jos bändillä tai DJllä on väliä, varaa ennakkoon. Varmastikin bändien suhteen kannattaa olla enemmän ajoissa kuin DJn, koska bändeissä on eroavaisuuksia ja suosituimmat varataan aiemmin.
  • Kampaajan ja meikkaajan varaus. Mietin paljon tätä, että tarvitseeko varausta tehdä jo tässä vaiheessa ja uskon, että tämä riippuu ihan tilanteesta. Itse kysyin luottokampaajaltani tätä aika alkuun ja se johtui lähinnä siitä, että toivon hänen tulevan juhlapaikallemme (jossa majoitumme), jolloin hän ei pysty ottamaan sille päivälle muita asiakkaita. Tarkoituksena kuitenkin on, että itseni lisäksi muutkin halukkaat (jotka ehtii) voivat käyttää häntä. Näin tuloja tulee toki enemmän 🙂 Meikkaaja on luottokampaajan kolleega, joten kaksi henkilöä ehtii tekemään enemmän. Me kuitenkin sovimme, että palataan asiaan lähemmin, mutta nyt heillä on päivä ylhäällä.
  • Kaason ja bestmanin valinta. Mielestäni tämä onnistuu milloin vain! Osa kysyy heti, osa säästelee sitä myöhemmäksi 🙂
  • Save the date -korttien lähetys. Nämä meillä on suunnitteilla lähettää noin vuosi ennen häitä eli elokuussa 2020. Toki lähimmäisille henkilöille olemme kertoneet asiasta silloin kun olemme nähneet heitä.
  • Morsiuspuku. Tästä on varmasti montaa kuntaa. Tiedän, että osa on todella ajoissa tämän kanssa ja osa myöhemmin. Mitä olen lukenut eri hääpukuliikkeiden nettisivuilta suositellaan tämä tekemään noin vuosi ennen häitä. Osassa puvuissa toimitusaika saattaa olla jopa 6 kuukautta.
  • Häämatkan varaus. Varmaankin? Kun itse olen katsonut matkoja syksylle 2021 ei vielä ole mitään varattavissa. Toki koronatilanteesta johtuen tässä saattaa olla muutoksia. Täytyy seurata tilannetta.
  • Häiden tyyli tai teema. Tämä on mielestäni hyvä päättää alkuvaiheessa järjestelyjä, jotta voidaan hieman miettiä mitä häihin tarvitaan ja jos vaikka haluaa tehdä koristeita itse tai vuokrata, niin ne ehtii tekemään ilman kiirettä 🙂 Toki tähän vaikuttaa myös juhlapaikka.

  11 – 6 kk ennen häitä

  • Vihkikirkon ja papin varaus
  • Hääbändin tai dj:n varaus
  • Save the Date -kutsujen suunnittelu ja lähetys
  • Sormusten hankinta
  • Kuljetusten varaaminen
  • Häämatkan varaaminen
  • Koristeiden suunnittelu
  • Hääyön suunnittelu ja varaus
  • Kampaajan ja meikkaajan varaus/varmistaminen

6 – 4 kk ennen häitä

  • Hääohjelman ja aikataulun suunnittelu
  • Morsiamen asusteet 
  • Sulhasen puvun hankkiminen 
  • Hääseurueen asujen hankkiminen
  • Kutsujen suunnittelu ja askartelu
  • Koristeiden suunnittelu
  • Vieraslahjojen suunnittelu
  • Kukkien suunnittelu ja kukkien varaus

4 – 1 kk ennen häitä

  • Kutsukorttien suunnittelu ja lähettäminen
  • Menu ja ohjelmakorttien suunnittelu ja tilaus
  • Morsiuspuvun asusteiden hankkiminen
  • Sulhasen asusteiden hankkiminen
  • Kenkien pehmittäminen
  • Esteettömyystodistuksen hankkiminen
  • Passin hankkiminen häämatkaa varten
  • Avioehdon tekeminen
  • Hääsivun tekeminen
  • Lahjalistan laatiminen
  • Soittolistan suunnittelu  
  • Juomien hankkiminen
  • Tanssikurssi
  • Kuljetusten suunnittelu
  • Palaveri juhlapaikan kanssa
  • Palaveri kuvaajan kanssa
  • Häätanssin valinta
  • Kirkkomusiikkien valinta
  • Harjoitusten sopiminen papin kanssa

Kuukausi ennen häitä

  • Kaikkien varauksien varmistaminen
  • Kattauksen suunnittelu
  • Häätanssin harjoittelu
  • Koristeiden valmistelu
  • Soittolistan tekeminen
  • Bändin/DJn settilistasta sopiminen
  • Vieraskirjan hankkiminen
  • Paikkakortit
  • Oheisherkkujen hankkiminen
  • Huomenlahjojen hankkiminen
  • Koekampaus ja -meikki
  • Osallistujien vahvistus
  • Häämenun viilaus, vierasmäärän ja erikoisruokavalioiden ilmoittaminen pitopalvelulle
  • Istumajärjestyksen tekeminen
  • Opasteiden tekeminen
  • Harjoitukset ja tapaaminen papin kanssa
  • Pukujen sovitukset ja mahdolliset viimeiset muokkaukset
  • Hääpäivän aikataulun tarkentaminen
  • Hääpäivän työnjaon suunnittelu
  • Vessakorien ja sisällön hankkiminen
  • Sormusten kiillottaminen

Viikkoa ennen

  • Sulhasen parturi
  • Morsiamen kampaaja
  • Mahdolliset kauneushoidot
  • Hääpäivän selviytymispakkauksen kokoaminen
  • Pukujen noutaminen

Hääviikolla

  • Vieraslahjojen tekeminen
  • Kynsien laitto
  • Hääpaivän tavaroiden pakkaaminen valmiiksi
  • Häiden läpikäynti kaasojen/bestmanien/seremoniamestarin ja muiden tärkeiden henkilöiden kanssa
  • Pöytäkukkien noutaminen
  • Tarvittavien kiinnitysvälineiden hankinta + vasarat yms jutut
  • Pöytäliinojen silitys
  • Kangasservettien silitys

Hääpäivän aattona

  • Kimppujen ja vieheiden noutaminen
  • Opasteiden kiinnittäminen (riippuen milloin tilaan pääsee)
  • Hääpaikan koristelu (riippuen milloin tilaan pääsee)
  • Opasteiden kiinnittäminen (riippuen milloin tilaan pääsee)
  • Mene ajoissa nukkumaan!

Hääpäivänä

  • Kimppujen ja vieheiden noutaminen
  • Opasteiden kiinnittäminen (riippuen milloin tilaan pääsee)
  • Hääpaikan koristelu (riippuen milloin tilaan pääsee)
  • Hääauton koristelu
  • Pitopalvelun vastaanotto
  • DJn tai bändin vastaanotto
  • Kampaus, meikkaus ja pukeutuminen
  • First look -kuvat tai potretit
  • Brunssi tai välipala ennen vihkimistä
  • Vihkiminen & Bileet!

Häiden jälkeen

  • Koristeiden purkaminen
  • Opasteiden poistaminen
  • Juhlapaikan siivoaminen ja tyhjennys
  • Pitopalveluun astioiden palautus
  • Vuokratuotteiden palautus
  • Hääseurueen kiittäminen
  • Nimenmuutosilmoitukset ja uuden passin ja korttien hankkiminen
  • Hääkuvien teettäminen
  • Kiitoskorttien suunnittelu, painatus ja lähetys
  • Hääkuvien jakaminen vieraille
  • Laskujen maksaminen
  • Häämatkalle pakkaaminen
  • Häämatka!
  • Pukujen pesetys
  • Häätarvikkeiden kierrätys

Huuh miten pitkä lista! Onneksi paljon asioita pystyy tekemään etukäteen ja toki välttämättä joka häissä ei tarvitse kaikkea listalta tehdä.

Puuttuuko vielä jotain?

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s