Vertaistukea vailla?

Tuntuuko välillä siltä, että et kehtaa enää kertoa hääjutuista läheisillesi tai että he eivät jaksa kuunnella? Häiden valmistelmisteluun käytetään lähtökohtaisesti paljon aikaa ja ainakin itse huomaan, että mielessäni pyörii välillä paljonkin asioita häihin liittyen. Häitä saatetaan suunnitella vuodesta kahteen vuoteen ja osa asioista lepää pöydällä pitkäänkin. Välillä saattaakin tuntua siltä, että ei enää kehtaisi jauhaa koko ajan hääjuttuja läheisille.

Onneksi nykyään on mahdollista jakaa häähössötystä myös muiden kanssa! Ajattelinkin listata mahdollisia vaihtoehtoja siihen, jos kaipaat vertaistukea samassa tilanteessa olevien kanssa tai haluaisit muuten vaan höpötellä hääjuttuja!

Facebookin hääryhmät

Varoituksen sana, facebookin hääryhmät ovat hyviä paikkoja positiiviselle vertaistuelle, mutta myös sitä negatiivista löytyy. Ryhmään/ryhmiin kannattaa kuitenkin liittyä, mikäli pystyt suodattamaan asioita. Kuulostaa ehkä pahalta, mutta sitä en tarkoita! Ryhmässä olevat puheenaiheet saattavat välillä luoda aikaiseksi pientä hysteriaa ja pienistä asioista kasvaakin isoja. Hei vaan Bridezilla!

Ryhmässä on mahtava käydä keskustelua häiden järjestämisestä, kysellä vinkkejä tietynlaisille somisteille ja jutella vain. Uskon, että näin koronavuosina ryhmästä on ollut myös paljon apua niille, jotka kamppailevat rajoitusten suhteen. Ryhmissä yleensä on hyvin paljon porukkaa, joten osa postauksista saattaa mennä ohi ja mielipiteitä häiden järjestämisen suhteen on paljon. Kannattaakin muistaa, että teidän tulee järjestää juuri sellaiset häät kuin haluatte. Kannattaa liittyä ainakin ryhmiin häät(vuosi) esim. häät2021, Häät – ideoita ja inspiraatiota hääsuunnitteluun, häät (vuosi ja alue) esim. Häät 2021 Pk-alue/uusimaa.

Toinen vinkki on liittyä hääkirpputoreille! Vertaistukea sieltä ei ehkä niinkään löydy, mutta välillä siellä saatetaan myydä yksi tuote eteenpäin ensin kesäkuun häihin ja sitten suoraan vaikka heinäkuulle. Näin saadaan tavarat kiertoon nopeastikin ja sieltä pääsee tekemään löytöjä!

Whats up / Telegram

Mikäli koet, että facebookin ryhmät ovat turhan suuria omien asioiden jakamiseen, mutta haluaisit kuitenkin jutella, niin perustakaa pienemmällä porukalla whats up -ryhmä! Kun pidätte ryhmän pienempänä pystytte juttelemaan henkilökohtaisemmin asioista ja opit tuntemaan muita morsiamia hieman paremmin. Täällä pystyy ehkä luottavaisemmalla mielellä jakamaan kuvia vaikka hääpuvusta tai juttelemaan hääpukuvaihtoehdoista tai sormuksista. Kun tunnet ryhmäläiset hyvin, niin saatat saada heiltä paljon apuja omiin ongelmiin sekä hyviä ja erilaisia näkökulmia miten asian ratkaisisi. Ryhmässä yleensä myös saa perusteluja eriäviin mielipiteisiin ja kaikilla on positiivinen fiilis.

Jodel

Mikäli omistat Jodelin, niin liity ihmeessä myös sen @häät kanavalle. Siellä viestiminen on toki paljon samanlaista kuin facebookissa, mutta olen huomannut, että siellä ihmiset kehtaavat paremmin kysellä eri asioista ja mielipiteistä. Täällä saatetaan myös jakaa enemmän myös huonoja kokemuksia esim. hääpaikasta. Tätä kannattaakin pitää silmällä ja mikäli facebookissa et uskalla asiaa kysyä, niin tänne vaan kysymystä tulemaan!

Hääblogit

Hääblogeista on mahdollista saada paljon vinkkejä ja ideaa suunnitteluun, mutta toki kaikki blogit eivät iske. Kannattaakin seurata sellaisia blogeja, joista koet saavasi inspiraatiota ja ajatuksia. Muista kuitenkin, että häiden ei tarvitse olla juuri sellaiset kuin muilla! Itse olen tykännyt lukea myös blogeja, jotka ovat täysin erilaiset kuin omat: sieltä saa inspiraatiota siihen miten asioita voi tehdä erilailla! Kaikessa kannattaa ottaa huomioon kuitenkin se, että budjetit häiden suhteen vaihtelevat todella paljon, joten asioita kannattaa katsoa myös kriittisellä silmällä! Toki, myös suuremman budjetin häistä voi saada ideaa esimerkiksi siihen, miten tehdä asia itse omannäköisesti. Blogeissa kommunikointi ja juttelu saattaa jäädä vähemmälle. Mikäli postauksen aihe kiinnostaa, niin laita ihmeessä kommentteja ja kysymyksiä! Sieltä saattaa löytää vaikka mitä inspiraatiota ja vertaistukea.

Instagram

Blogien suhteen instagram on aika samanlainen ja siellä pystyy seuraamaan hääsuunnittelua, mutta vertaistuki on hieman yksipuoleisempaa, jos ei osallistu keskusteluihin kommenteilla tai dm:mällä. Suosittelen kuitenkin blogien tapaan seuraamaan tilejä, jotka miellyttävät! Ja jos tulee vastaan jokin kiva idea, niin kysymään ja kommentoimaan.

Vertaistuki on parasta!

Tuleeko mieleen jotain muita kanavia vertaistuelle? 🙂

Tämän kuvan alt-attribuutti on tyhjä; Tiedoston nimi on blogin-allekirjoitus-logo.png

Onnenkyynelille

Ihana syksy! Kesä meni nopeasti ja hääjutut ovat olleet meillä aikalailla loppukesän jäissä. Tietyt asiat ovat jo niin pitkällä, että nyt on ollut aikaa keskittyä muihin juttuihin. Nyt kuitenkin syksyn saapuessa on aika palata takaisin häiden suunnittelun ja ideoinnin pariin. Joten pitkästä aikaa hieman ajatuksia ja ideointia 🙂

Ajatukset tällä hetkellä ovat olleet vihkimisessä ja tosiaan vaikka päästään varaamaan vihkikirkkoa vasta ensi vuoden puolella haluaisin saada mahdollisimman paljon asioita eteenpäin jo nyt. Aika tulee kuitenkin menemään ihan hurjaa vauhtia, ja meidänkin häihin on enää reilu 300 päivää! Edellisen postauksen pääset lukemaan tästä.

Päädyinkin selailemaan pinterestin ja hääblogien maailmaan ja vastaani tulivat onnenkyyneleet. Vaikka muutamissa häissä olenkin aikaisemmin ollut, ei itselleni ole tullut vastaan tällaisia ihania pieniä nenäliinoja, joita voisi häävieraille antaa. Ymmärsin, että kyseessä on yleensä yksittäispakatut nenäliinat, jotka jaetaan vieraille esimerkiksi ennen vihkimistä.

Sitten kun pääsin pinterestin maailmaan niin huomasin, että näitähän on vaikka minkälaisia! Osa tekee liinat itse ja myös muutamista paikoista nenäliinoja pystyy tilaamaan valmiina.

Ajattelinkin jakaa tänne teillekin vähän erilaisia ideoita ja toteutustapoja. Kaikki kuvat olen bongannut pinterestin maailmasta. Nyt täytyisi vielä itse sitten päättää, että mikä olisi paras tapa meidän toteuttaa nämä 🙂 Mutta ehdottomasti haluaisin tällaiset myös meidän häihin!

Mitä mieltä itse olette näistä? Haluatteko omiin häihinne?

3 Hyvää asiaa

Ihanaa keskiviikkoa! Törmäsin tällaiseen haasteeseen ja näin korona-ajan keskellä ajattelin, että on hyvä muistuttaa myös itseäni siitä, että elämässä silti on edelleen super paljon hyvää : ) Joten 3 hyvää asiaa, tässä tulee!

KOLME HYVÄÄ ASIAA VIIMEVIIKOSSA

Kevät! Olen niin kevään lapsi. Viimeaikoina lämpenevät ilmat ja vihertävä luonto saavat itseni heräämään uuteen aikaan. Ulkona oleilu on itselläni lisääntynyt entisestään ja on ihana istua päivisin terassilla ja nauttia auringosta. Tämä aika pitää mielen erittäin virkeänä. Ihanaa ❤

Urheilu. Olen taas pikkuhiljaa aloitellut salilla treenaamisen ja ensimmäiset ryhmäliikuntatunnit vedin viime keskiviikkona. Vitsit, että pitkän tauon jälkeen jännitti mennä ohjaamaan!

Vappu ja ystävät. Vaikka vappua vietettiinkin hieman eri tavalla, niin vitsit miten juhlapyhä ja ystävät piristikään. Täytyy sanoa, että en kyllä yhtään kaivannut perinteistä vappua : )

KOLME HYVÄÄ ASIAA MINUSSA

Järjestelmällisyys. Tämä on varmasti korostunut vuosien saatossa eri töiden kautta, mutta tämä on varmasti yksi piirre, jonka moni ystäväkin saattaisi nimetä minussa. Tykkään pitää paperit, tavarat ja jopa tietokoneen kansiot järjestyksessä. Miten muuten löydän asioita?

Välittävä. Haluan panostaa ihmissuhteisiin ja olla läheisilleni hyvä tyyppi. Tykkään järjestää kaikenlaisia illanistujaisia, häppeninkejä tai varailla reissuja ystävien kesken. Välillä sulhasta turhauttaa, kun meillä on aina viikonloppuisin joku tai olen jonnekin menossa. Ja suunnitelmat myös seuraaville viikonlopuille on jo hallussa! Olen sellainen, että välillä saatan vääntää niska limassa töitä, mutta heti kun helpottaa pyrin panostamaan ihmissuhteisiin eri tavoin lisää. Meille kotiin ystävät myös ovat aina tervetulleita!

Heittäytyjä. Lähden helposti ja mielellään mukaan kaikenlaisiin hauskoihin hullutuksiin. Ja näiden kanssa on tullut erilaisia hauskoja kommelluksia. Välillä Sulhanen on ollut helisemässä, kun olen jo puoliksi menossa!

KOLME HYVÄÄ ASIAA ELÄMÄSSÄNI

Perhe ja ystävät. On ihanaa, että elämässä on paljon erilaisia ystäviä, joiden kanssa on hyvä olla. En malta odottaa kun pääsee taas kunnolla näkemään ystäviä! Olen myös muutaman vuoden sisällä löytänyt ympärilleni myös paljon uusia ihmisiä paikkakunnan muuton ja harrastuksien parista. Pyrin olemaan myös läheinen oman perheeni ja sulhasen perheen kanssa ja olemmekin paljon tekemisissä. Tähän toki vaikuttaa se,e ttä omat vanhempani asuvat naapurissa ja sulhasen alle kilometrin päässä. Lisäksi kummankin sisarusten kanssa olemme tekemisissä, mutta enemmänkin voitaisiin! Lisäksi meidän pieneen perheeseen kuuluu meidän koira. Paras hankinta ikinä ❤

Työ. Tämä on vuosien aikana mahdollistanut niin paljon upeita kokemuksia, mutta antanut myös paljon vapauksia ja mahdollistanut luovuuden maksimointia. Halutessani pystyn tehdä töitä joko omasta sängystä tai mistäpäin maailmaa tahansa. Tykkään päivien ja työtehtävien erilaisuudesta! Pidän siitä, että voin itse vaikuttaa päivieni sisältöön niin monilla osa-alueilla.

Aktiivisuus. Liikunta on ollut elämässäni aina, joten koronatilanteen vuoksi olen hyvin paljon hyppinyt kotona seinille. Olenkin tämän myötä oppinut rauhoittumaan ja huoltamaan kehoani paremmin ja liikkumaan eri tavalla kuin normaalisti. Olemme myös ehtineet Sulhasen kanssa retkeilemään metsissä huomattavasti enemmän. Liikkumista myös arvostaa eri tavalla. Täytyy kyllä sanoa silti, että en malta odottaa kun pääsen takaisin crossfitin ja pesäpallon pariin.

KOLME HYVÄÄ ASIAA TÄNÄ VUONNA

Häiden suunnittelun aloittaminen. Täytyy sanoa, että vihdoin se tapahtui. Kun minua viime vuoden heinäkuussa kosittiin en malttanut odottaa suunnittelun aloittamista. Kunnolla tämä sai tuulta alleen tammikuussa kun hääpaikkaa käytiin kattomassa ja varattiin. Nyt itselläni on ollut aikaa panostaa hääsuunnitteluun ja ollaan pikkuhiljaa hyvässä vauhdissa. Olen ajatellut, että teen nyt mahdollisimman paljon ennakkoon, niin ehdin ensi vuonna vain nauttimaan : )

Opinnot. Jäin alkuvuodesta päivätyöstä opintovapaalle, kun koulusta alkaa opinto-oikeus loppua. Päätös ei ollut helppo, mutta olen ollut tyytyväinen siihen. Toki tulotason tippuminen on haastanut elämää hääsuunnittelun alla, mutta minulla on ollut aikaa panostaa nyt kunnolla opiskeluun sekä hääsuunnitteluun. Olen myös saanut suoritettua pakollisia roikkuvia kursseja ja valmistuminen häämöttää tämän vuoden aikana.

Blogin aloitus! Tätä on haaveiltu jo hetken aikaa ja vihdoin uskalsin. Jee!

Mitkä on Sun kolme hyvää asiaa? : )

Tällä hetkellä inspiroi

Itselläni on tällä hetkellä häähömpötys kovimmillaan ja koitan saada mahdollisimman paljon asioita valmiiksi opintovapaalla ennen kuin kesäkuussa alkaa kouluun liittyvät työt. Ajattelin, että jakaisin tänne vähän ideoita, jotka tällä hetkellä pyörivät mun omissa pinterest kansioissa. Saa sitten nähdä, että toteutuvatko nämä meidän häissä 😀

Kaikki kuvat tässä postauksessa on Pinterestistä, jota itse olen käyttänyt paljon hääsuunnittelun sekä ideoinnin pohjalta. Olen käyttänyt kuvia etsimisessä erilaisia hakusanoja sekä suomeksi että englanniksi ja sitä kautta löytänyt paljon kivoja ideoita 🙂

Näiden perusteella meidän häistä on tulossa aika rustiikkiset ja kukkaiset. Koristeluun haluan itse panostaa, mutta täytyy olla varovainen, ettei sitä ole liikaa.. Lisäksi kulta tulee olemaan luultavasti häidemme yksityiskohdissa mukana. Alla olevassa kuvassa on myöskin pihapeli, koska olen miettinyt olisiko kiva järjestää jonkinlaisia helppoja pihapelejä häävieraiden käyttöön. Tauoilla olisi helppo vähän pelailla ja tutustua ihmisiin. Juhlapaikalla on myös paljon nurmikkoa ja pihaa, joten sinne olisi ihana saada juttuja 🙂

Millaiselta teidän omat häät näyttävät? Onko tullut muutoksia alun jälkeen?