6 vikkiä sormuksen suojaamiseen!

Ah se ihana sormus! Pieni rinkula joka tuo iloa jokaiseen päivään ja muistuttaa elämän ihanista hetkistä. Vaikka se ihana onkin, niin sormus altistuu päivittäisessä käytössä paljon rasitukselle. Siksi onkin tärkeää, että sormuksesta pidetään huolta. Ajattelinkin jakaa hieman vinkkejä siihen, miten säilytät sormuksen kauniina.

Pidä sormuksesi hyvässä tallessa

Itse olen aikaimoinen hukkaaja, joten on tärkeää pitää sormus tallessa. Sormuselle kannattaa osoittaa ”oma paikka”, johon aina kädestä ottaessa sen lasket. Itselläni on yöpyödällä korurasia, johon voin sen jättää yöksi tai jos muusta syystä riisun sormuksen. Myöskin treenatessa tai matkustaessa sormukselle kannattaa olla paikka. Matkustaessa pidä huolta, että sormus on sormessa tai säilössä pienessä korurasiassa käsilaukussasi.Vinkkinä lentomatkustajille, että pidä aina arvokkaat korut käsimatkatavaroissa, sillä useimmat lentoyhtiöt tai vakuutukset eivät korvaa arvoesineitä, jotka on laitettu laukkujen mukana ruumaan.

Säilytä tyylikkäästi

Silloin, kun et käytä sormusta, paras säilytyspaikka sormukselle on joko alkuperäinen rasia tai korulipas, jossa sormus on suojassa naarmuuntumiselta ja likaantumiselta ja josta ne tarvittaessa on helppo löytää ja ottaa käyttöön. Sormus kannattaa myös säilyttää erillään muista koruista.

Anna sen loistaa

Puhdista sormus tasaisin väliajoin. Sormus joutuu muihin koruihin nähden eniten alttiiksi likaantumiselle ja muulle kulumiselle. Päivittäin käsittelemme esimerkiksi ruoka-aineita ja kosmetiikkavalmisteita, joista voi kerääntyä likaa sormuksen sisäpuolelle, jalokiven istutuksen alle tai sormuksen pinnalle. Siksi sormukset kannattaisi puhdistaa viikoittain.

Yksinkertaisen puhdistuksen voit tehdä kotikonstein. Sormusten viikoittaiseen puhdistukseen käyvät välineiksi esim. vanha (pehmeä) hammasharja ja tavallinen astianpesuaine.

  • Tee lämpimästä vedestä ja astianpesuaineesta mieto pesuaineliuos pieneen astiaan ja laita korusi hetkeksi siihen likoamaan.
  • Puhdistus kannattaa tehdä astian päällä, jotta jos sormuksesta putoaa esim. timantti, niin se jää talteen.
  • Sen jälkeen harjaa korut huolellisesti hammasharjalla. Muista myös sisäpuoli, mahdollisten koristeiden kolot, jalokivien istutukset ym. likaa keräävät kohdat.
  • Huuhtele juoksevalla vedellä ja kuivaa talouspaperilla tai pehmeällä kankaalla.

Osa jalokivistä on niin arkoja, että niiden puhdistamisessa pitää noudattaa varovaisuutta. Tällaisia ovat esimerkiksi turkoosit, smaragdit, opaalit ja helmet. Helmikorut on puhdistettava helläkätisimmin ja usein on parasta antaa ammattilaisten huolehtia niistä. Antiikkikoruja ei suositella puhdistettavaksi vaan ne pitäisi jättää ammattilaisten huollettavaksi.

Varo hankausta tai kovaa rasitusta

Sormus joutuu päivittäin myös kovaan rasitukseen, hankaukseen ja erilaisille kemikaaleille, kun se on sormessa. Sormus kannattaakin riisua esimerkiksi puutarhatöitä tehdessä, koska pieni sora mullan seassa saattaa naarmuttaa ja vahingoittaa sormustasi. Lisäksi salilla treenatessa sormus helposti hankautuu tankoa vasten ja astioita pestessä sormus altistuu kemikaaleille. Timantit ja kulta kestää kyllä vettä, mutta vedessä sormus saattaa myös luiskahtaa sormesta ja kadota. Herkkien helmien kanssa saunomista ja peseytymistä ei suositella ollenkaan, vaan helmikorut tulee riisua aina ennen kylpemistä.

Tiesitkö, että sormus suositellaan riisumaan sormesta myös yöksi?

Huolla

Huoltamalla sormusta säilytät sen kauniina ja ylläpidät kivi-istutusten kuntoa.Viikoittaisen puhdistuksen lisäksi olisi hyvä käyttää arvokkaat timanttikorut vuoden tai kahden välein kultasepällä huollossa, koska varsinkin paljon käytetyissä kihla- ja vihkisormuksissa timanttien istutukset saattavat ajan mittaan käytössä löystyä.

Normaali käyttö kuluttaa ja naarmuttaa kultaa ja hankaliin paikkoihin jää pinttynyttä likaa säännöllisestä hoidosta huolimatta. Ammattitaitoinen kultaseppä tarkastaa timanttien istutukset ja tarvittaessa kiristää ne, puhdistaa korut ammattilaisen välineillä ja puhdistusaineilla. Pyynnöstäsi kultaseppä voi myös kiillottaa korujen kultapinnasta käytön aiheuttamat naarmut pois.

Vakuutus

Varsinkin hukkaajat, kuten minä! Tiedän, että on tosi tylsää ajatella käytännön asioita, kuten vakuutuksia, mutta vakuuttaminen kannattaa!! Onkin tärkeää tarkistaa, että voimassa oleva vakuutus kattaa sormuksen hukkaamisen. Jos ei, niin suosittelen päivittämään vakuutukset. Hukkaan mennyt sormus ei ole koskaan kiva asia ja erityisen ikävää on, mikäli sen katoaminen vaikuttaa myös lompakon paksuuteen.

Tämän kuvan alt-attribuutti on tyhjä; Tiedoston nimi on blogin-allekirjoitus-logo.png

Kuulumisia puolen vuoden merkkipaaluun

Ihan hullua.. Muistan hyvin sen päivän kun häihin oli aikaa vuosi ja tuntui, että tässä on vielä hyvin paljon aikaa. Niin siinä kävi, että aika kuluu äkkiä ja nyt on enää tasan puoli vuotta meidän häihin!

Mitä siis kuuluu ja miten meidän häiden suunnittelu etenee? Ja toki, se korona..

Itselläni arki on alkanut rullaamaan opintovapaan jälkeen ja täytyy sanoa, että huomaa hyvin miten arki on muuttunut sekä ajankäytöllisesti, että jaksamisen suhteen. Loppuvuoden myös blogi oli hiljaa, kun ei vaan pystynyt tekemään montaa asiaa kerralla. Onneksi olen saanut taas arjen rullaamaan ja aikaa on jäänyt myös kirjoittelulle. Huomaan, että kirjoittaminen on saanut itseni hieman rauhoittumaan häähömpötyksen suhteen kotona ja on mahtavaa päästä juttelemaan teidän muiden morsiamien kanssa täällä ja instagramin puolella. Vertaistuki on kultaa ❤ Oman energian ja jaksamisen suhteen aurinko teke paljon ja huomaan valon lisääntyessä saavani ihan erilailla asioita aikaiseksi. Pimeyden keskellä ja syksyssä muuten tykkään siitä, kun vapaa-ajalla käperrytään sinne sohvannurkkaan katsomaan sarjoja ja elokuvia ja ollaan myöskin koronakevään jälkeen jatkettu yhteisiä kävelylenkkejä. Kävelylenkit on muuten mahtava tapa vaihtaa kuulumisia kiireisen arjen keskellä. Ja meidän koirakin kiittää.

Häiden suhteen edetään asioissa hitaan varmasti eteenpäin. Suurin osa valmisteluista on tehtynä ja viime viikolla käytiin sovittelemassa sekä tilaamassa sulhaselle puku. Itse kävin tilaamassa sormuksen ja olenkin ehtinyt jo käymään kerran sitä kurkkimassa kultasepällä. Sormus valmistetaan mun toiveiden mukaan alusta asti. Täytyykin kertoa siitä lisää myöhemmin! Lisäksi tanssiharjoituksia on aloitettu ja yritetään treenailla ainakin kerran kuukaudessa.

Noh se korona… Sen olen huomannut, että murehtimalla asiat ei parane vaan on mentävä päivä/viikko kerrallaan. Tulisin varmaan itse muuten hulluksi. Tällä hetkellä mennään suunnitteluissa a -planin mukaan eli häät toteutuisivat normaalisti. Toki pientä ajatusta on uhrattu sille, että täytyy tehdä plan b ja c. Hankintojen suhteen edetään niin, että niitä hankintoja esim. puku / sormus tehdään, jotka kestävät myös häiden siirtämistä tai muutoksia, mutta holdataan sitten niitä asioita, jotka eivät kestä. Esimerkiksi kutsuja emme ole tilanneet vaan tarkoitus on odottaa touko-kesäkuulle näiden suhteen. Olemme kuitenkin vieraille lähettäneet Save the Date -kutsut, joten hääpäivä on kaikilla tiedossa. Myöskään isompia maksuja meidän ei tarvitse tehdä ennen kesäkuuta, joten näiden suhteen voimme myös odottaa ja seurata tilannetta. Tietyllä kantilla siis hääjärjestelyt etenevät normaalisti, mutta tiettyjen asioiden suhteen annetaan aikaa. Vinkkinä voin antaa, että voihan kaiken suunnitella valmiiksi ja sitten kun tiedetään mitä tehdään, niin pistetään esim. kutsut tilaukseen.

Tällä viikolla luvassa myös muuta häähömpötystä kun saan kaikki kaasoni yhteen ja päästään juttelemaan häistä ja tutustumaan paremmin kaikki toisiimme. Eiköhän poksauteta myös skumppa sekä avata roseviini, jonka sain häämekkoa ostaessa By Katariinasta.

Kaikille kanssamorsiamille, jatkakaa haaveilua, suunnittelua ja unelmointia normaaliin tapaan, kyllä me naimisiin päästään enemmin tai myöhemmin! Liika murehtiminen vain tuo huonoa mieltä eikä me voida tilanteelle mitään ❤

Onko teidän hääjärjestelyt edenneet suunnitelmien mukaan?

Tämän kuvan alt-attribuutti on tyhjä; Tiedoston nimi on blogin-allekirjoitus-logo.png

Kihlasormus toiveiden mukaan – 5 + 1 vinkkiä kosintaan

Monella tulevalla morsiamella on toiveena saada kihlautuessa tietynlainen sormus, joka miellyttää omaa silmää. Joskus kuitenkin saattaa käydä niin, että kosintahetkellä sormus ei ole mieluinen ja saatat joutua kiusalliseen tilanteeseen. Onhan myös sormuksen valinta kosijalle haastava ja ilman vihjeitä on vaikea mennä valitsemaan mieleistä sormusta.

Tässäpä vinkkejä niin kosijalle kuin kosittavalle!

Valmistaudu!

Ensin kannattaa lähteä liikkeelle valmistautumisesta. Jotta sormus on oikeanlainen, niin lähde tutustumaan erilaisiin sormuksiin. Kihlasormus on sormus, jonka tulee kestää päivittäistä käyttöä. Siksi on hyvä kiinnittää huomiota sormuksen materiaaliin, laatuun ja omiin sormuksen käyttötottumuksiin.

Materiaali
Kihlasormuksen materiaaleja on useita ja nykyaikana myös mahdollisuuksia tuttujen kullan ja valkokullan lisäksi on monia. Materiaaliksi kihlasormukselle sopii parhaiten jalometallit, kuten kulta, valkokulta, punakulta, platina ja palladium. Lisäksi sormuksia voidaan tehdä monista muista materiaaleista, kuten puusta. Suosittelen kuitenkin miettimään sitä, että sormus varmasti kestää päivittäistä käyttöä.

Runko
Kihlasormuksen rungon muodon valinnassa löytyy nykyisin valinnanvaraa; pidätkö flakka- eli tasapintaisesta sormuksesta, laakeapintaisesta sormuksesta vai perinteisestä puolipyöreästä? Nämä ovat tällähetkellä yleisimmät rungon muodot, erikoisemmista malleista kiinnostunut voi kuitenkin löytää muunkinlaisia runkomalleja.

Jalokiviä vai ei?
Perinteiset kihlasormukset ovat joko kokonaan kivettömiä tai rivisormuksia. Lähde tutkimaan haluatko sormukseesi timanttia ja onko toiveessa ns. rivisormus vai yksi tai useampi isompi timantti. Entäs väri? Timantteja on olemassa sekä värittömiä, että värillisiä, jälkimmäisiä sekä luonnonvärisinä että käsiteltyinä.Värittömät timantit ovat harvinaisia ja haluttuja, siksi värittömimmät timantit ovat luokituksen kalleimmassa päässä, kellertävät vähän edullisempia.

Jätä vihjeitä!

Kerro suoraan tai vihjaten siitä, mistä pidät. Näihin on monia helppoja tapoja. Jos vastaan tulee upea sormus vaikka instagramissa, niin jaa kuva puolisolle tai näytä se suoraan puhelimesta. Lisäksi kuvista koostaa esimerkiksi jokinlaisen ”mood board” -taulun, jonka laitat vaikka jääkaapin oveen tai muualle näkyville. Ja siltikin vihjaukset voivat mennä ohi, joten hyvin voit mielestäni suoraan kertoa mitä haluat. Kukaan ei ole ajatustenlukija. Mikäli siis haluat unelmiesi sormuksen – tuo selkeästi esiin mistä pidät 🙂

Kerro ystävälle!

Monesti puoliso saattaa kääntyä kosintahetkellä jonkun ystävän puoleen, joten jaa myös ajatuksesi hyvän ystäväsi kanssa. Ystäväsi voi sitten lähteä mukaan ostamaan sormusta tai auttaa muulla tavalla sormuksen valinnassa. Näin varmasti oikeanlainen sormus löytää omistajansa. Lisäksi voit ystävälle vinkata, että hän tarjoaisi puolisollesi apua

Selvitä kokosi!

Vieraile korusepän luona ja selvitä sormuskokosi. Sormuksen kokoa voi useimmiten muuttaa jälkikäteen, mutta on helpompaa, jos sormus on heti oikean kokoinen. Vinkkinä kosijoille on hyödyntää puolisosi nykyisiä sormuksia. Harvoin vasemmassa nimettömässä käytetään sormuksia, mutta esimerkiksi oikean käden nimetön antaa osviittaa koosta 🙂 (huom, yleensä oikean käden sormet ovat hieman isommat)

Kosi ilman sormusta!

Mikä estää kosimasta ilman sormusta? Ei mikään! Tällöin jokainen pystyy valitsemaan juuri sellaisen sormuksen kuin haluaa eikä ole painetta ”epäonnistua”. Halutessasi voit antaa kosinnan yhteydessä jotain muuta: kukkia, jonkun muun korun, .. mitä ikinä keksitkään. Yksi vaihtoehto on myös, että ilmoitat kumppanillesi, että haluat olla mukana sormusta ostettaessa ja kumppanisi voi hankkia rihkama-sormuksen yllätyskosintaan. Tällä tavoin saat sekä yllätysmomentin että unelmasormuksesi.

Ota ohjat omiin käsiin!

Onko sormus tärkeämpi kuin itse yllätysmomentti? Ota ohjat omiin käsiin ja lähde kumppanisi kanssa yhdessä sormuskaupoille. Tämä on kaikista varmin tapa saada unelmiesi sormus.

Miten sinua on kosittu? Miten itse haluaisit kosinnan toteutuvan? 🙂

Tämän kuvan alt-attribuutti on tyhjä; Tiedoston nimi on blogin-allekirjoitus-logo.png

The Dress!

Marraskuussa koitti vihdoin aika mennä sovittelemaan hääpukuja. Olin varannut pari kuukautta aiemmin sovitusajat kahteen liikkeseen ajatuksella, että käydään nyt vähän kattelemassa ja sovittelemassa, niin näen vähän mallia ja tyyliä mitä haen. Mietitään sitten sen jälkeen mistä lähdetään eteenpäin tai kattelenko hääkirppareilta mekkoja.

Siinä kuitenkin kävi niin, että toisessa liikkeessä henkarissa roikkui puku, jonka vei jalat alta! Nyt on siis mekko hankittu ja tilattu. Pieniä muokkauksia siihen tehdään, joten keväällä pääsee sitten sovittamaan omaa mekkoa seuraavan kerran 🙂

Kirjoittelen teille myöhemmin omia ajatuksia, kokemuksia ja vinkkejä sovitukseen!

Tervetuloa häävuosi 2021!

Huikeaa vuotta 2021! Vihdoin ollaan päästy syksyn, joulun ja uuden vuoden yli, ja ollaan tammikuun puolella. Täytyy tunnustaa, että itselleni joulun lähestyessä tavoitteena on päästä mahdollisimman nopeasti kohti tammikuuta ja valoisimpia kuukausia. Aurinko tuo itselleni niin paljon enegiaa ja virtaa 🙂

Blogi on elänyt hieman hiljaiseloa koko syksyn, tähän syynä ajankäytön haasteet ja inspiraation puuttuminen. Aloitin lokakuussa työt opintovapaan jälkeen, joten arki täyttyykin työstä. Lisäksi vuoden viimeiset kuukaudet täytyi rutistaa Ammattikorkeakouluopinnot kasaan, muutaman viimeisen vuoden opiskellut Humakissa Kulttuurituottajaksi, erikoistuen tapahtumatuotantoon ja liiketalouteen. Mutta nyt on virallisesti todistus taskussa ja koulu taputeltu, joten aikaa pystyy suuntaamaan paremmin muuhun tekemiseen.

Vaikka blogi on ollut hiljainen on häitä kuitenkin edistetty tasaiseen, toki kevättä hitaampaan tahtiin mm. hääpuvun suhteen ollaan edistytty! Kirjoittelen teille kaikesta näistä lisää, ihanaa olla taas täällä!

Ja hei! 216 päivää!!

Onnenkyynelille

Ihana syksy! Kesä meni nopeasti ja hääjutut ovat olleet meillä aikalailla loppukesän jäissä. Tietyt asiat ovat jo niin pitkällä, että nyt on ollut aikaa keskittyä muihin juttuihin. Nyt kuitenkin syksyn saapuessa on aika palata takaisin häiden suunnittelun ja ideoinnin pariin. Joten pitkästä aikaa hieman ajatuksia ja ideointia 🙂

Ajatukset tällä hetkellä ovat olleet vihkimisessä ja tosiaan vaikka päästään varaamaan vihkikirkkoa vasta ensi vuoden puolella haluaisin saada mahdollisimman paljon asioita eteenpäin jo nyt. Aika tulee kuitenkin menemään ihan hurjaa vauhtia, ja meidänkin häihin on enää reilu 300 päivää! Edellisen postauksen pääset lukemaan tästä.

Päädyinkin selailemaan pinterestin ja hääblogien maailmaan ja vastaani tulivat onnenkyyneleet. Vaikka muutamissa häissä olenkin aikaisemmin ollut, ei itselleni ole tullut vastaan tällaisia ihania pieniä nenäliinoja, joita voisi häävieraille antaa. Ymmärsin, että kyseessä on yleensä yksittäispakatut nenäliinat, jotka jaetaan vieraille esimerkiksi ennen vihkimistä.

Sitten kun pääsin pinterestin maailmaan niin huomasin, että näitähän on vaikka minkälaisia! Osa tekee liinat itse ja myös muutamista paikoista nenäliinoja pystyy tilaamaan valmiina.

Ajattelinkin jakaa tänne teillekin vähän erilaisia ideoita ja toteutustapoja. Kaikki kuvat olen bongannut pinterestin maailmasta. Nyt täytyisi vielä itse sitten päättää, että mikä olisi paras tapa meidän toteuttaa nämä 🙂 Mutta ehdottomasti haluaisin tällaiset myös meidän häihin!

Mitä mieltä itse olette näistä? Haluatteko omiin häihinne?

Häämatkakohteeksi Santorini?

Täällä on varmasti monia, jotka ovat miettineet mahdolliseksi häämatkakohteeksi Kreikan saarta, Santorinia. Vaikka tällä hetkellä eletäänkin poikkeustilanteessa, niin ajattelin silti kirjoitella hieman meidän kokemuksista saaresta. Olimme Santorinilla viime vuoden heinä-elokuun vaihteessa.

Santorinin saariryhmä on kokonaisuudessaan hyvin pieni, mutta todella kaunis. Mereen sortunut tulivuori jätti Thiran saarelle jälkeensä jyrkän kalderan reunan, jolle on rakennettu muun muassa saariryhmän pääkaupunki Fira ja auringonlaskuistaan kuuluisa Oia. Suurimmat turistikeskittymät ovat loivalla rannalla Kamarissa ja Perissassa. Viikon aikana saariryhmän ehtii koluta helposti päästä päähän ja se myös kannattaa!

Tässä postauksessa ajattelin keskittyä Kamarin kylään. Me päädyttiin helppouden nimissä lähtemään reissuun pakettimatkalla ja hotellin sijainniksi valittiin Kamarin kylä. Kamari on saaren toinen varsinainen rantakohde ja sijaitsee saaren itärannikolla, ihan lentokentän vieressä. Kylä on varsin pieni, mutta kaikki tarpeelliset palvelut turisteille löytyvät. Kamarissa ja Perissassa pääsee nauttimaan rantaelämästä, Firassa ja Oiassa ei rantaa ole, sillä kaupungit sijaitsevat korkealla kalliolla, josta on huikeat näkymät kalderalle, eli kraaterijärvelle. Hintatasoltaan Kamarin kylä on myös halvempi Firaan ja Oiaan verrattaessa.

Kamarin ranta on pitkä ja omalla, hieman karulla tavallaan ihan kaunis kiviranta. Keskusta rakentuu noin parinkilometrin pituisen rannan tuntumaan ja rantakadulta sisämaahan lähteviltä muutamalta pikkukadulta löytyvät Kamarin kaupat. Kauppoja Kamarissa on paljon ja pääosin niissä myytiin erilaisia turisteille suunnattuja matkamuistoja sekä rantavermeitä. Ravintoloita löytyy keskustan tuntumasta monia ja myös rantakatu on täynnä erilaisia ravintoloita.

Elokuvien ystäville Kamarista löytyy kävelymatkan päässä ulkoilmaelokuvateatteri, joka on rakennettu amfiteatterin tyyliin. Elokuvat pyörivät iltaisin tunnelmallisessa ja vehreässä teatterissa, jossa elokuvien katselu tähtitaivaan alla on maagista.

Kamari sopii hyvin niille, jotka tykkäävät rantalomasta ja jotka eivät halua maksaa majoituksesta niin paljon kuin Oiassa ja Firassa. Hotelleissa ja ravintoloissa on hyvin valinnanvaraa ja kulkuyhteydet muualle saarelle toimivat hyvin. Saaren pääsee kiertämään niin paikallisbussilla kuin vuokra-autolla.

Kamarin kylästä pääsee patikoimaan Mésa Vounó -vuorelle, jonka päällä sijaitsevat antiikin Theran kaupungin rauniot. Vuoren päältä pääsee näkemään sekä Kamarin, että Perissan kylään. Molemmista kaupungeista lähtee patikointireitti ylös vuorelle, joka kiermurtelee kapeita polkuja pitkin. Suosittelen patikoimaan kyseisen reitin heti aamutuimaan, maisemat ovat huikeat!

Toinen kätevä tapa liikkua saarella on vuokrata auto tai mönkijä. Mönkijällä pääsee Kamarin kylän kautta myöskin Mésa Vounó -vuorelle. Me kävimmekin yhtenä iltana myös mönkijällä kyseisellä vuorella ihailemassa maisemia. Tiet ovat paikoin hyvin kapeita ja parkkipaikan löytäminen saattaa kuitenkin välillä olla haastavaa.

Kokeile näitä Kamarissa:
– Patikoi Mésa Vounó -vuorelle ja vieraile Theran kaupungin raunioilla (sisäänpääsymaksu).
– Nauti upeasta auringonlaskun illallisesta Kamarin rantakadun ravintolassa.
– Käy ulkoilmaelokuvateatterissa.
– Loikoile aamupäivä Kamarin kivirannalla.
– Kävele päivällä ympäri Kamarin katuja.

Lisää vinkkejä Santorinille löydät: Häämatkalle Santorinille – Pääkaupunkiin Firaan postauksesta.

Häihin TASAN Vuosi

ÄÄÄÄÄ!! Saako postauksen aloittaa näin 😀 Vuoden päästä tästä päivästä on meidän hääpäivämme!! Tämä loppuaika tulee menemään niin nopeasti, mutta en kyllä millään malta odottaa. Ensi vuosi tulee olemaan ihana häävuosi, koska omien häiden lisäksi päästään juhlimaan myös kahden muun ystävän häitä ❤

Häävalmistelujen suhteen ollaan tosi hyvällä mallilla. Olin keväällä päättänyt, että koitan hoitaa kaikki asiat mahdollisimman hyvään malliin ennen syksyä. Tämä siksi, että opintovapaani päättyy loppusyksystä ja töiden ohella häiden järjestely on huomattavasti haastavampaa. Toki vielä joitain juttuja puuttuu, mutta pikkuhiljaa sitten loput kuntoon.

Kuinka pitkällä teidän järjestelyt on? 🙂 Entäs kuinka monta päivää teillä vielä on jäljellä?

Ihanaa elokuuta ❤


Kesäkuulumisia!

Ihanaa maanantaita kaikille! Tänne blogiin ei ole tullut kirjoiteltua hetkeen. Tuntuu, että kesä on vilahtanut vauhdilla ohi ja ollaan oltu koko kesä menossa. Palataankin tänne kirjoittelun pariin hieman kevyemmällä aiheella, maanantai-listalla 🙂 Kuvituksena toimii viimeaikojen mökkimaisemat.

Häiden suhteen muutamaan viikkoon ei ole tapahtunut oikein mitään, mutta viime viikolla astuttiin askel lähemmäs!

Mikä oli viime viikon paras juttu?
Häiden suhteen tosiaan otettiin askel eteenpäin ja häät alkavat oikeasti tuntua todelta! Pistettiin nimittäin Save the Date -kutsut tilaukseen ja niiden pitäisi saapua tällä viikolla.

Muutenkin viime viikko oli todella ihana ja kiva. Vaikka itselläni oli muutamana päivänä töitä ja menoa Pääsimme nauttimaan mökkeilystä muutamalla eri mökillä ystävien kanssa ja tekemään kaikkea kivaa kesään liittyen. Hieman kylmempien päivien jälkeen osasi taas arvostaa näitä lämpimiä kesäpäiviä.

Entä viikonlopun paras? Lauantaina suuntasin pelikaverin mökille, johon joukkueen kanssa oltiin luvattu mennä tekemään puuhommia ja niitähän riitti! Reilun neljän tunnin uurastamisen jälkeen oli ihana pysähtyä rentoutumaan terassille, nauttia saunan ja paljun lämmöstä sekä ystävien seurasta.

Mikä oli viime viikon huonoin juttu?
Sain tietää, että yksi tärkeä ystävä ei luultavasti pääse häihimme ollenkaan, koska hänellä on samaan aikaan toisen kaverin häät, joissa toimii bestmanina. Tosi harmi, että osuu juuri samaan päivään, mutta minkäs sille mahtaa.

Arvosana viime viikolle? 9!

Miten vietit viikonlopun?
Perjantaina vietimme upeaa kesäpäivää omalla mökillämme ja lauantaina lähdin vielä pelikaverini mökille puuhommiin. Näin paljon ystäviä, vietin aikaa auringossa, veneilin, vietin vanhempien kanssa aikaa ja tein myös vähän töitä. Viikonloppu oli ihanan rentouttava sekä ystävien täyteinen ❤

Yllättävä asia, joka sai hymyn huulille viime viikolla? Perjantaina päätin napata koirat mukaan veneeseen ja lähteä heidän kanssaan pienelle retkelle. Vaikka koiria alkuun jännittikin oli ihana nähdä miten ne nauttivat veneilystä ja uimisesta.

Miten voit tänään? Olo on rentoutunut ja onnellinen. Tänään aion ottaa rennosti ja nähdä hieman ystäviä sekä vierailla kummipojan luona.

Mitä odotat tältä viikolta? Tämä viikko menee aikalailla töiden parissa, mutta viikonlopuksi on suunnitteilla viettää kivoja kesäpäiviä ystävien seurassa. Saa nähdä mitä kaikkea keksitään!

Jotain, mitä haluat tehdä tällä viikolla? Tällä viikolla luvassa neljä päivää töitä, joten haluan nauttia töiden teosta ja saada paljon aikaiseksi. Vapaapäivinä haluan nähdä ystäviä sekä viettää Vn kanssa myös yhteistä aikaa. Suunnitteilla olisi tehdä jonkilainen metsäretki ystävien kanssa sekä jäädä yhdeksi yöksi telttailemaan.

Millä fiiliksillä lähdit uuteen viikkoon? Odottavalla! Ensin työt pois alta ja sitten nautitaan. Ja vaikka tälle viikolle onkin luvattu vähän huonompaa keliä, niin ei anneta sen estää 🙂

Ihanaa kesäviikkoa!

To Do lista update

Häihin on enää aikaa alle vuosi ja kaksi kuukautta! Kevään ja alkukesän aikana hääjärjestelyt on saaneet ison harppauksen eteenpäin ja ajattelin, että teen hieman päivitystä missä mennään To Do listan suhteen. 

Vuosi tai aiemmin

  • Budjetin laatiminen. ✓
  • Hääpäivän valinta. ✓
  • Alustavan vieraslistan laatiminen. ✓
  • Juhlapaikan etsiminen ja varaus. ✓
  • Vihkikirkon tai maistraatin varauskäytännön tarkistaminen ja varaus. Tässä ajatuksia!
  • Valokuvaajan ja tai videokuvaajan etsiminen ja varaus. ✓
  • Pitopalvelun etsiminen ja varaus. ✓
  • Hääkakun varaus. ✓
  • Bändin tai DJ:n varaus. ✓
  • Kampaajan ja meikkaajan varaus. ✓
  • Kaason ja bestmanin valinta. 
  • Save the date -korttien lähetys. Syksyllä 2020
  • Morsiuspuku. Syksyllä 2020
  • Häiden tyyli tai teema. ✓

  11 – 6 kk ennen häitä

  • Vihkikirkon varaus. Tässä ajatuksia!
  • Papin varaus. ✓
  • Sormusten hankinta. Syksyllä 2020
  • Kuljetusten varaaminen. Luultavasti emme tarvitse kuljetuksia.
  • Häämatkan varaaminen. Syksyllä 2020
  • Koristeiden suunnittelu. Aloitettu!
  • Hääyön suunnittelu ja varaus. ✓

6 – 4 kk ennen häitä

  • Hääohjelman ja aikataulun suunnittelu. Aloitettu!
  • Morsiamen asusteet 
  • Sulhasen puvun hankkiminen 
  • Hääseurueen asujen hankkiminen
  • Kutsujen suunnittelu ja askartelu
  • Koristeiden suunnittelu
  • Vieraslahjojen suunnittelu
  • Kukkien suunnittelu ja kukkien varaus

4 – 1 kk ennen häitä

  • Kutsukorttien suunnittelu ja lähettäminen
  • Menu ja ohjelmakorttien suunnittelu ja tilaus
  • Morsiuspuvun asusteiden hankkiminen
  • Sulhasen asusteiden hankkiminen
  • Kenkien pehmittäminen
  • Esteettömyystodistuksen hankkiminen
  • Passin hankkiminen häämatkaa varten
  • Avioehdon tekeminen
  • Hääsivun tekeminen
  • Lahjalistan laatiminen
  • Soittolistan suunnittelu  
  • Juomien hankkiminen
  • Tanssikurssi
  • Kuljetusten suunnittelu
  • Palaveri juhlapaikan kanssa
  • Palaveri kuvaajan kanssa
  • Häätanssin valinta
  • Kirkkomusiikkien valinta
  • Harjoitusten sopiminen papin kanssa

Kuukausi ennen häitä

  • Kaikkien varauksien varmistaminen
  • Kattauksen suunnittelu
  • Häätanssin harjoittelu
  • Koristeiden valmistelu
  • Soittolistan tekeminen
  • Bändin/DJn settilistasta sopiminen
  • Vieraskirjan hankkiminen
  • Paikkakortit
  • Oheisherkkujen hankkiminen
  • Huomenlahjojen hankkiminen
  • Koekampaus ja -meikki
  • Osallistujien vahvistus
  • Häämenun viilaus, vierasmäärän ja erikoisruokavalioiden ilmoittaminen pitopalvelulle
  • Istumajärjestyksen tekeminen
  • Opasteiden tekeminen
  • Harjoitukset ja tapaaminen papin kanssa
  • Pukujen sovitukset ja mahdolliset viimeiset muokkaukset
  • Hääpäivän aikataulun tarkentaminen
  • Hääpäivän työnjaon suunnittelu
  • Vessakorien ja sisällön hankkiminen
  • Sormusten kiillottaminen

Viikkoa ennen 

  • Sulhasen parturi
  • Morsiamen kampaaja
  • Mahdolliset kauneushoidot
  • Hääpäivän selviytymispakkauksen kokoaminen
  • Pukujen noutaminen

Hääviikolla

  • Vieraslahjojen tekeminen
  • Kynsien laitto
  • Hääpaivän tavaroiden pakkaaminen valmiiksi
  • Häiden läpikäynti kaasojen/bestmanien/seremoniamestarin ja muiden tärkeiden henkilöiden kanssa
  • Pöytäkukkien noutaminen
  • Tarvittavien kiinnitysvälineiden hankinta + vasarat yms jutut
  • Pöytäliinojen silitys
  • Kangasservettien silitys

Hääpäivän aattona

  • Kimppujen ja vieheiden noutaminen
  • Opasteiden kiinnittäminen (riippuen milloin tilaan pääsee)
  • Hääpaikan koristelu (riippuen milloin tilaan pääsee)
  • Opasteiden kiinnittäminen (riippuen milloin tilaan pääsee)
  • Mene ajoissa nukkumaan!

Hääpäivänä

  • Kimppujen ja vieheiden noutaminen
  • Opasteiden kiinnittäminen (riippuen milloin tilaan pääsee)
  • Hääpaikan koristelu (riippuen milloin tilaan pääsee)
  • Hääauton koristelu
  • Pitopalvelun vastaanotto
  • DJn tai bändin vastaanotto
  • Kampaus, meikkaus ja pukeutuminen
  • First look -kuvat tai potretit
  • Brunssi tai välipala ennen vihkimistä
  • Vihkiminen & Bileet!

Häiden jälkeen

  • Koristeiden purkaminen
  • Opasteiden poistaminen
  • Juhlapaikan siivoaminen ja tyhjennys
  • Pitopalveluun astioiden palautus
  • Vuokratuotteiden palautus
  • Hääseurueen kiittäminen
  • Nimenmuutosilmoitukset ja uuden passin ja korttien hankkiminen
  • Hääkuvien teettäminen
  • Kiitoskorttien suunnittelu, painatus ja lähetys
  • Hääkuvien jakaminen vieraille
  • Laskujen maksaminen
  • Häämatkalle pakkaaminen
  • Häämatka!
  • Pukujen pesetys
  • Häätarvikkeiden kierrätys

Ensimmäiset asiat hoidettu! Jee 🙂