Häämatkakohteeksi Santorini?

Täällä on varmasti monia, jotka ovat miettineet mahdolliseksi häämatkakohteeksi Kreikan saarta, Santorinia. Vaikka tällä hetkellä eletäänkin poikkeustilanteessa, niin ajattelin silti kirjoitella hieman meidän kokemuksista saaresta. Olimme Santorinilla viime vuoden heinä-elokuun vaihteessa.

Santorinin saariryhmä on kokonaisuudessaan hyvin pieni, mutta todella kaunis. Mereen sortunut tulivuori jätti Thiran saarelle jälkeensä jyrkän kalderan reunan, jolle on rakennettu muun muassa saariryhmän pääkaupunki Fira ja auringonlaskuistaan kuuluisa Oia. Suurimmat turistikeskittymät ovat loivalla rannalla Kamarissa ja Perissassa. Viikon aikana saariryhmän ehtii koluta helposti päästä päähän ja se myös kannattaa!

Tässä postauksessa ajattelin keskittyä Kamarin kylään. Me päädyttiin helppouden nimissä lähtemään reissuun pakettimatkalla ja hotellin sijainniksi valittiin Kamarin kylä. Kamari on saaren toinen varsinainen rantakohde ja sijaitsee saaren itärannikolla, ihan lentokentän vieressä. Kylä on varsin pieni, mutta kaikki tarpeelliset palvelut turisteille löytyvät. Kamarissa ja Perissassa pääsee nauttimaan rantaelämästä, Firassa ja Oiassa ei rantaa ole, sillä kaupungit sijaitsevat korkealla kalliolla, josta on huikeat näkymät kalderalle, eli kraaterijärvelle. Hintatasoltaan Kamarin kylä on myös halvempi Firaan ja Oiaan verrattaessa.

Kamarin ranta on pitkä ja omalla, hieman karulla tavallaan ihan kaunis kiviranta. Keskusta rakentuu noin parinkilometrin pituisen rannan tuntumaan ja rantakadulta sisämaahan lähteviltä muutamalta pikkukadulta löytyvät Kamarin kaupat. Kauppoja Kamarissa on paljon ja pääosin niissä myytiin erilaisia turisteille suunnattuja matkamuistoja sekä rantavermeitä. Ravintoloita löytyy keskustan tuntumasta monia ja myös rantakatu on täynnä erilaisia ravintoloita.

Elokuvien ystäville Kamarista löytyy kävelymatkan päässä ulkoilmaelokuvateatteri, joka on rakennettu amfiteatterin tyyliin. Elokuvat pyörivät iltaisin tunnelmallisessa ja vehreässä teatterissa, jossa elokuvien katselu tähtitaivaan alla on maagista.

Kamari sopii hyvin niille, jotka tykkäävät rantalomasta ja jotka eivät halua maksaa majoituksesta niin paljon kuin Oiassa ja Firassa. Hotelleissa ja ravintoloissa on hyvin valinnanvaraa ja kulkuyhteydet muualle saarelle toimivat hyvin. Saaren pääsee kiertämään niin paikallisbussilla kuin vuokra-autolla.

Kamarin kylästä pääsee patikoimaan Mésa Vounó -vuorelle, jonka päällä sijaitsevat antiikin Theran kaupungin rauniot. Vuoren päältä pääsee näkemään sekä Kamarin, että Perissan kylään. Molemmista kaupungeista lähtee patikointireitti ylös vuorelle, joka kiermurtelee kapeita polkuja pitkin. Suosittelen patikoimaan kyseisen reitin heti aamutuimaan, maisemat ovat huikeat!

Toinen kätevä tapa liikkua saarella on vuokrata auto tai mönkijä. Mönkijällä pääsee Kamarin kylän kautta myöskin Mésa Vounó -vuorelle. Me kävimmekin yhtenä iltana myös mönkijällä kyseisellä vuorella ihailemassa maisemia. Tiet ovat paikoin hyvin kapeita ja parkkipaikan löytäminen saattaa kuitenkin välillä olla haastavaa.

Kokeile näitä Kamarissa:
– Patikoi Mésa Vounó -vuorelle ja vieraile Theran kaupungin raunioilla (sisäänpääsymaksu).
– Nauti upeasta auringonlaskun illallisesta Kamarin rantakadun ravintolassa.
– Käy ulkoilmaelokuvateatterissa.
– Loikoile aamupäivä Kamarin kivirannalla.
– Kävele päivällä ympäri Kamarin katuja.

Kesäkuulumisia!

Ihanaa maanantaita kaikille! Tänne blogiin ei ole tullut kirjoiteltua hetkeen. Tuntuu, että kesä on vilahtanut vauhdilla ohi ja ollaan oltu koko kesä menossa. Palataankin tänne kirjoittelun pariin hieman kevyemmällä aiheella, maanantai-listalla 🙂 Kuvituksena toimii viimeaikojen mökkimaisemat.

Häiden suhteen muutamaan viikkoon ei ole tapahtunut oikein mitään, mutta viime viikolla astuttiin askel lähemmäs!

Mikä oli viime viikon paras juttu?
Häiden suhteen tosiaan otettiin askel eteenpäin ja häät alkavat oikeasti tuntua todelta! Pistettiin nimittäin Save the Date -kutsut tilaukseen ja niiden pitäisi saapua tällä viikolla.

Muutenkin viime viikko oli todella ihana ja kiva. Vaikka itselläni oli muutamana päivänä töitä ja menoa Pääsimme nauttimaan mökkeilystä muutamalla eri mökillä ystävien kanssa ja tekemään kaikkea kivaa kesään liittyen. Hieman kylmempien päivien jälkeen osasi taas arvostaa näitä lämpimiä kesäpäiviä.

Entä viikonlopun paras? Lauantaina suuntasin pelikaverin mökille, johon joukkueen kanssa oltiin luvattu mennä tekemään puuhommia ja niitähän riitti! Reilun neljän tunnin uurastamisen jälkeen oli ihana pysähtyä rentoutumaan terassille, nauttia saunan ja paljun lämmöstä sekä ystävien seurasta.

Mikä oli viime viikon huonoin juttu?
Sain tietää, että yksi tärkeä ystävä ei luultavasti pääse häihimme ollenkaan, koska hänellä on samaan aikaan toisen kaverin häät, joissa toimii bestmanina. Tosi harmi, että osuu juuri samaan päivään, mutta minkäs sille mahtaa.

Arvosana viime viikolle? 9!

Miten vietit viikonlopun?
Perjantaina vietimme upeaa kesäpäivää omalla mökillämme ja lauantaina lähdin vielä pelikaverini mökille puuhommiin. Näin paljon ystäviä, vietin aikaa auringossa, veneilin, vietin vanhempien kanssa aikaa ja tein myös vähän töitä. Viikonloppu oli ihanan rentouttava sekä ystävien täyteinen ❤

Yllättävä asia, joka sai hymyn huulille viime viikolla? Perjantaina päätin napata koirat mukaan veneeseen ja lähteä heidän kanssaan pienelle retkelle. Vaikka koiria alkuun jännittikin oli ihana nähdä miten ne nauttivat veneilystä ja uimisesta.

Miten voit tänään? Olo on rentoutunut ja onnellinen. Tänään aion ottaa rennosti ja nähdä hieman ystäviä sekä vierailla kummipojan luona.

Mitä odotat tältä viikolta? Tämä viikko menee aikalailla töiden parissa, mutta viikonlopuksi on suunnitteilla viettää kivoja kesäpäiviä ystävien seurassa. Saa nähdä mitä kaikkea keksitään!

Jotain, mitä haluat tehdä tällä viikolla? Tällä viikolla luvassa neljä päivää töitä, joten haluan nauttia töiden teosta ja saada paljon aikaiseksi. Vapaapäivinä haluan nähdä ystäviä sekä viettää Vn kanssa myös yhteistä aikaa. Suunnitteilla olisi tehdä jonkilainen metsäretki ystävien kanssa sekä jäädä yhdeksi yöksi telttailemaan.

Millä fiiliksillä lähdit uuteen viikkoon? Odottavalla! Ensin työt pois alta ja sitten nautitaan. Ja vaikka tälle viikolle onkin luvattu vähän huonompaa keliä, niin ei anneta sen estää 🙂

Ihanaa kesäviikkoa!

Kakunkoriste

Jee! Vihdoin pääsen kirjoittamaan teille meidän kakunkoristeesta 🙂

Kun aloimme miettimään hääkakkumme koristetta oli mielessäni yksi tietyn tyyppinen koriste. Tällä hetkellä kyseinen kakunkoriste on aika suosittu häissä, joten mietin pitkään, että vaihdammeko ideaa. Kuitenkin ajattelin, että ihan sama vaikka muilla olisi samanlainen! Tykästyin aikoinaan koristeeseen kuitenkin sen verran paljon. Ja kun sulhanen antoi vihreää valoa koristeen suhteen lähdin metsästämään erilaisia vaihtoehtoja tähän.

Tadaa! Tällainen siitä tuli!

Kakunkoriste löytyi Joskus Desingnilta. Joskus valmistaa ajattoman kauniita vanerituotteita. Kaikki tuotteet suunnitellaan ja valmistetaan Suomessa kotimaisesta koivuvanerista. Ja vaneriin pystyy suunnittelemaan myös oman tekstin.

Ja kun bongasin instagramista alennuksen, jossa 10% ostettujen tuotteiden hinnasta menee muille pienyrittäjille klikkasin koristeen heti tilaukseen.

Vaihtoehtoja koristeen tekstille oli erilaisia ja pohdimme pitkään sitä, että haluammeko koristeeseen meidän yhteisen sukunimen tai jotain muuta. Päädyimme siihen, että koristeeseen tulisi meidän molempien nimet. Tykkään ajatuksesta, että koriste on personoitu juuri meille. Koristeen voi myös säilyttää häiden jälkeen ja vaikka kehystää tauluksi.

Kakku meille tulee luultavasti pitopalvelun kautta, joten nyt sitten pystytään suoraan suunnittelemaan kakku koristeen kanssa!

Häiden värit

Häiden teeman ja värityksen suhteen varsinkin minulle on ehtinyt vuosien varrella tulla ajajtusta, että millaiset häät sopisivat meille. Kuten aiemmin kerroin on tietokoneen hääkansioon karttunut vuosien varrella paljon asioita muistiin. Lisäksi käsitystä on vahvistanut mm. erilaisten hääblogien lueskelu sekä pinterestin ja instagramin selailu.

Ihastuin jo aikoinaan kattauksissa pieniin kultaisiin yksityiskohtiin, joita oli esimerkiksi pöytänumeroissa tai kynttilöissä. Hassua sinänsä, koska kultainen ei esimerkiksi koruissa ole yhtään mun juttu. Lisäksi vihreys/vehreys on miellyttänyt silmää. Ennemmin kuin, että pöydille tulisi korkeita kukkakimppu asetelmia haluaisin pöytään matalaa, mutta runsaampaa koristelua. Myöskin ajatuksena olisi, että koristeet olisivat yksinkertaisia, rentoja ja toimivia.

Värien suhteen tulemme varmasti liikkumaan 6 eri värissä. Kultainen tosiaan tulee olemaan näkyvissä, joissain pienissä yksityiskohdissa. Vihreän värinä haluan olevan hempeää/haaleaa vihreää, joka näkyy varmasti eniten kukissa ja muussa kasvillisuudessa. Hääpaikassa on myös paljon nurmialueita ja puita, jotka näkyvät paikan ikkunoista. Näin väreiksi on muodostunut kulta (ei päävärinä tai isosti esillä), vihreä (kukkien/köynnösten muodossa).

Hääpaikasta itsessään väritykseen lisää tuo musta, harmaa ja valkoinen. Paikan seinät ovat valkoiset tai tummanharmaat ja tuolit tilassa ovat mustat. Lisäksi tilan lamput ovat sellaisia roikkuvia mustia lamppuja. Näitä tuskin tullaan sen koommin korostamaan, mutta ajatuksena on, ettei esimerkiksi tuoleja peitetä. Valkoinen tulee korostumaan luultavasti paikassamme eniten: pöytäliinat (en usko, että tulee kaitaliinaa), kukat, servertit sekä koristeet. Ehkä myös hääkakku ja Bändin/DJn nurkkaus koristetaan valkoiseksi.

Häiden väritys tulee muodostumaan siis aika pastellinsävyiseksi. Väripaletissa muiden värien lisäksi on myös vaaleanpunainen, jota olen miettinyt kultaisen tavalla pienesti näkymään häissä. Vaaleanpunaisen täytyy kuitenkin olla hyvin hennon hempeän vaaleanpunainen. Vielä en kuitenkaan ole varma, että miten. Kukissa? Haluan kuitenkin, että häissämme mikään väri ei ole ”pääväri”, joka korostuu kaikessa. Varmaankin mennään hyvin pelkistetyissä linjoissa valkoisen kanssa, jossa väriä on ripaus. Olen myös huomannut, että osassa inspiraatiokuvistamme löytyy myös rustiikkista fiilistä, mutta tällä hetkellä en usko, että rustiikkisuus ainakaan sisällä näkyy. Ulkona ehkä? Mietin myös, että tietynlainen boheemisuus voisi toimia rustiikkisuuden tilalla.

Meidän häiden tila on hyvin moderni, joten haluan pitää koristelun hieman modernimpana ja pelkistettyä. Ja olisi ihana, jos keksisin jotain ”twistiä” tai erikoisuutta.

Onko teillä jokin tietty väri mikä korostuu? Löytyykö vinkkejä siihen, miten yhdistää modernius ja tietynlainen rustiikkisuus? Ja miten siihen saataisiin yhdistettyä myös romantiikkaa ja tunnelmaa?

Häiden perinteet, NOUP!

Kirjoittelin blogiin noin viikko sitten hieman hääperinteistä ja siitä, minkälaisia perinteitä meidän häissä luultavasti nähdään. Never say never, mutta näiden hääperinteiden toivon loistavan meidän häissä poissaolollaan.

Sukkanauhan heitto
Sukkanauhan heittäminen ei sinänsä ole nou nou, mutta sen kaivaminen hameen alta on mielestäni ahdistavaa ja mautonta. Jos siis sulhanen muuttaisikin mieltään, niin hameen alta sitä ei kaiveta. Minusta koko sukkanauhan käyttäminen on jotenkin yhtään ei mun juttu.

Morsiammen ryöstö
Ei morsiammen, ei sulhasen, ei anopin, ei kenenkään, kiitos! Ymmärrän toki, jos homma on oikeasti suunniteltu kivasti ja lunnaiden maksaja heittäytyy asiaan kunnolla mukaan, niin homma voi olla hauska. Mutta valitettavasti usein homma on kiusallinen.

Hääpari istuu keskenään
Tämä toki ei vielä ole kirkossa kuulutettua, mutta jotenkin tällä hetkellä itsestäni tuntuu siltä, että emme tulisi istumaan kahdestaan. Tarkoituksena on kuitenkin juhlia läheisten ja perheen kanssa, miksi siis ei istuisi hieman isommassa seurueessa? Se, millainen seurue olisi ja miten se järjestetään, niin täytyisi vielä miettiä.

Teemaväri kengissä / teemakengät
Lähivuosina häissä on nähty hääparilla esimerkiksi converisen punaisia tennareita. Meillä tuskin nähdään yhteneviä kenkiä tai kengissä mitään teemavärityksiä.

Vieraslahjat
Olen ollut monissa häissä, joissa jokaiselle vieraalle on laitettu rasia, jossa on vaikka vähän karkkia tai muuta vastaavaa. Koen kuitenkin, että tällaiselle ei ole tarvetta. Jos lapsia tulisi, niin silloin toki lapsille tällainen olisi kiva.

Nolot paljastuspuheet ja sisäpiirin jutut
Puhuin edellisessä postauksessa, että meille varmasti tulee jonkin verran puheita. Toivon ja ehkä myös nätisti pyydän, että puheet olisivat kaikille suunnattuja ja jätettäisiin kaikki lapsena/aikuisena tehdyt tyhmät jutut pois.

Tölkit hääauton perässä
Hääauto on vielä to do listalla yleisestikin, mutta luulen, että auton koristeluun emme kauheasti panosta ja myöskin tölkit yms jää puuttumaan.

Hääpari poistuu aiemmin
Monissä häissä joissa olen ollut hääpari on poistunut puolen yön jälkeen viettämään hääyötä ja muut juhlavieraat ovat jääneet joko juhlimaan tai sitten jatkaneet iltaa muualla. Me haluamme juhlia niin pitkään kuin huvittaa. Meillä tähän toki vaikuttaa se, että tulemme yöpymään hääpaikalla muiden häävieraiden kanssa. Mutta kummankin ajatuksena oli se, että bailaamme aamuun asti. Yhteisiä öitä on ollut ja tulee olemaan muulloinkin. Olen myös kuullut, että monesti hääyö menee riidellessä, kun stressi ja jännitys purkautuu.

Kuulostaako järkevältä? Oletko jossain erimieltä?

Mistä ollaan lähdetty liikkeelle

Meidän häihin on aikaa hieman alle vuosi ja viisi kuukautta ja häiden suunnittelu olen tämän vuoden puolella aloitettu hiljalleen. Suunnittelu on viime viikkoina kiihtynyt ja sähköposti on laulanut kun olen lähetellyt tarjouspyyntöjä ja vastannut tarjouksiin. Ajattelin, että olisi hyvä hieman koota ylös sitä, mistä itse olen aloittanut ja missä mennään tällä hetkellä.

♥ Hääpaikka ja paikkakunta. Menemme naimisiin ja juhlimme häitämme Hämeenlinnassa, joka ei suoraan sido meitä kyseiseen paikkaan, mutta on sopivan matkan päästä pääkaupunkiseudusta sekä Tampereesta, josta suurin osa häävieraista tulee. Mökkimme sijaitsee lähellä Hämeenlinnaa, joten kesäisin vieraillaan kaupungissa usein. Eniten kuitenkin paikkakuntaan vaikutti hääpaikka. Hääpaikasta ja miksi kyseinen paikka vaikutti valintaamme voit lukea aikaisemmasta postauksestani Hääpaikka on päätetty!

♥  Ajankohta. Häiden järjestämisen ajankohdalla meillä ei ollut suoraan väliä ja päätökseen vaikutti eniten käytännöllisyys. Ajattelimme, että vuosi 2020 tulee liian nopeasti ja toki nyt kun tiedetään mikä tilanne on, niin hyvä niin. Joten meille valikoitui vuosi 2021. Minulla oli yksi viikonloppu elokuusta mielessä, joka hääpaikan mukaan sitten valikoitui the päiväksi.

♥ Vierasmäärä. Tahdomme häidemme olevan rennot, hauskat ja lämpimät, vailla turhaa pönötystä ja tuntemattomia sukulaisia. Vierasmäärämme määrä on rajattu noin 80-90 väliin, joista suurin osan haluaisimme olevan ystäviä sekä ne läheiset sukulaiset keiden kanssa olemme tekemisissä. Tärkeintä meille kuitenkin on, että paikalla ovat ne ihmiset, joiden todella haluamme olevan paikalla mennessämme naimisiin. Meillä vierasmäärässä ei tällä hetkellä ole laskettuna ollenkaan lapsia ja luultavasti häämme pidetään vain aikuisten kesken.

♥ Budjetti. Käyttämme budjetin laatimiseen Tahtoo.fin budjettipohjaa, johon olemme päivittäneet budjettia. Tiettyihin asioihin halusimme selkeästi panostaa enemmän esim. juhlapaikka ja osaan vähemmän. Tarkoituksena ei ole laittaa kymppitonneja kiinni häihin, mutta jos haluamme jotain tiettyä, niin panostamme siihen. Myöskään emme halua ottaa häihin lainaa vaan käytämme nykyisiä säästöjä ja säästämme tarvittaessa lisää. Alustavana budjettina meillä on noin 10 000 euroa ja häiden maksajana olemme me itse.

♥ Teema. Haluamme häistämme rennot juhlat, joissa nostetaan korkkarit kattoon ja juhlitaan. Juhlapaikka on aika moderni, joten häissämme tarkoituksena on yhdistää mordernia ja perinteistä. Vielä ei ole selvillä, että miten 😀 Tahdomme häidemme olevan kauniit, hyvin soljuvat ja että ihmiset viihtyvät. Värimaailma tulee varmasti olemaan maanläheinen musta tulee siitä, että tilassa on mustat tuolit, en usko, että muuten mustaa kauheasti käytetään. Lisäksi kultainen tulee olemaan pieninä ripauksina näkyvissä, valkoinen esim. pöytäliinoissa, puvussa, ripaus harmaata ja ripaus vaalean vihreää esimerkiksi koristeluissa ja ehkä lisäksi hieman vaaleanpunaista.

♥ Alkoholipolitiikka. Häissämme tullaan tarjoamaan alkoholia ja me tulemme kustantamaan juomat. Luultavasti juhlissa on myös vahvempia viinoja, mutta pienissä määrin. Haluamme, että häissämme juhlitaan, joten toiveissamme on, että häämme jatkuvat aamuyöhön asti tanssien ja nauraen ja tulemme myös itse juhlimaan myöhempään sekä yövymme muun hääporukan kanssa juhlapaikalla.

Tällä hetkellä inspiroi

Itselläni on tällä hetkellä häähömpötys kovimmillaan ja koitan saada mahdollisimman paljon asioita valmiiksi opintovapaalla ennen kuin kesäkuussa alkaa kouluun liittyvät työt. Ajattelin, että jakaisin tänne vähän ideoita, jotka tällä hetkellä pyörivät mun omissa pinterest kansioissa. Saa sitten nähdä, että toteutuvatko nämä meidän häissä 😀

Kaikki kuvat tässä postauksessa on Pinterestistä, jota itse olen käyttänyt paljon hääsuunnittelun sekä ideoinnin pohjalta. Olen käyttänyt kuvia etsimisessä erilaisia hakusanoja sekä suomeksi että englanniksi ja sitä kautta löytänyt paljon kivoja ideoita 🙂

Näiden perusteella meidän häistä on tulossa aika rustiikkiset ja kukkaiset. Koristeluun haluan itse panostaa, mutta täytyy olla varovainen, ettei sitä ole liikaa.. Lisäksi kulta tulee olemaan luultavasti häidemme yksityiskohdissa mukana. Alla olevassa kuvassa on myöskin pihapeli, koska olen miettinyt olisiko kiva järjestää jonkinlaisia helppoja pihapelejä häävieraiden käyttöön. Tauoilla olisi helppo vähän pelailla ja tutustua ihmisiin. Juhlapaikalla on myös paljon nurmikkoa ja pihaa, joten sinne olisi ihana saada juttuja 🙂

Millaiselta teidän omat häät näyttävät? Onko tullut muutoksia alun jälkeen?

Bändi vai DJ?

Hääjärjestelyiden seuraava asia on ollut häidemme musiikki ja sen toteuttaminen. Sulhaselle aihe on vielä tärkeämpi, koska soittaa itse erilaisissa kokoonpainoissa sekä tekee musiikkia. Olemme olleet itse lähinnä sellaisissa häissä, jossa on ollut paikalla bändi ja kerran sellaisissa juhlissa, jossa musiikki tuli suoratoistopalvelusta suoraan. Olemmekin paljon pohtineet sitä, että miten haluamme omat häämme toteuttaa musiikin suhteen. Koska paikka on modernimpi ja me emme halua perinteisimpiä häitä olemme miettineet, mikä sopisi juuri meidän häihin. Bändin ja DJn lisäksi vaihtoehtoja on myös ottaa jonkinlainen pienempi kokoonpano, kuten duo tai vastaava.

Yleensä bändit ja DJ:t varataan kesän suosituimmille viikonlopuille vuotta aiemmin. Vallitsevan tilanteen suhteen olen huomannut, että täytyy näissä asioissa olla liikkeellä myös ehkä normaalia aikaisemmin. Sen takia itselleni on ollut tärkeä, että etenemme asian suhteen suhteellisen nopeasti.

Meillä ei ehkä alunperin ollut ajatusta ollenkaan tämän toteuttamisesta, joten vertailu varmasti auttaa asiaa. Tässä vähän meidän ajatuksia:

Bändi:
+ Tunnelma: Luo tunnelmaa
– Hinta: Kallis (valtaosa 1000-2000e)
– Aika: Soittaa yleensä vain 3x45min settiä (tuohon ylläolevaan hintaan)
– Tila: Vie paljon tilaa
– Musiikki: tietty lista tai valikoima sekä bändin omat tulkinnat versioista
– Äänenvoimakkuus: vaikeampi säätää (saattaa olla liian kova pieneen tilaan)
– Tarvitaan mahdollisesti erikseen äänentoisto puheille yms

DJ:
+ Hinta: suhteessa huomattavasti halvempi (ilman matkakuluja n. 500-700€/6h)
+ Aika: Toiveen mukaan, keskimäärin 6h
+ Tila: Mahtuu tilaan paremmin
+ Musiikki: Monipuolisesti musiikkia sekä mahdollisuus toivoa, löytyy originaaleja biisejä
+ Äänenvoimakkuus: Huolehtii sopivuudesta sekä laittaa tulemaan oikeat biisit oikeaan aikaan (tilannetajua)
+ Teknikko puheille ja huolehtii tekniikan toimivuudesta koko ajan
– Tunnelma: Ei kovin tunnelmallinen
– Ei perinteinen

Duo/Trubaduuri:
+ Tunnelma: tunnelmallinen
+ Tila: Mahtuu tilaan paremmin
– Hinta: Djn ja bändin välillä, mutta kalliinmpi kuin Dj
– Aika: Soittaa yleensä vain muutaman setin
– Musiikki: tietty lista tai valikoima sekä omat tulkinnat versioista
– Äänenvoimakkuus: vaikeampi säätää, mutta helpompi säätää sopivammaksi jos esim ei ole rumpuja tai mennään akustisesti
– Onko tanssittavaa musiikkia?
– Ei perinteinen
– Tarvitaan mahdollisesti erikseen äänentoisto puheille yms

Musiikki vain suoratoistopalvelusta:
+ Hinta: periaatteessa ei maksa mitään
+ Musiikki: Saa sitä mitä listalle laittaa, mutta toki missä järjestyksessä kappaleet tulevat vaikuttaa (esim. bileet vs. ruokailu)
– Musiikin valinta vie paljon aikaa
– + Kuka vaan voi ”vaihtaa musiikkia” oman makunsa mukaan, jolloin osan tunnelma saattaa lopahtaa, toki myös saada ihmisiä enemmän liikkeelle

Tällä hetkellä meidän ajatukset siis kallistuvat DJn suuntaan. Ainoa mikä tällä hetkellä itseäni mietityttää on soittoaika. Toki häiden runko ei ole vielä selvillä (vihkiminen selviää luultavasti vasta 2.1.2021), joten kuinka pitkäksi aikaa DJt tarvittaisiin. Hän ei pysty myöskään roudaamaan kamoja tilaan, jos meillä on jo ihmiset sisällä (soittopaikka samassa tilassa), joten tämä tarvitsee olla valmiina ennakkoon.

Lisäksi mietin, että onko DJ tarpeeksi meille, vai kaipaammeko ihan oikeaa livemusaa? Toki ratkaisuna tähän voisi olla sulhasen oma bändi, joka soittaisi illan aikana (täytyy miettiä miten), mutta toki tämä tarkoittaa, että sulhanen esiintyisi myös. Haluaako hän sitten kuitenkaan? Vai pitäisikö hankkia erikseen joku muu solisti, koska sulhanen on bändissä laulaja. Näin saisimme yhdistettyä livemusiikin ja DJ:n hyödyt yhteen. Tästä täytyy siis käydä hieman keskustelua vielä, mutta toki voimme ottaa DJn ja sitten lisäksi lähemmin bookkailla joko sulhasen bändiä tai joku ulkopuolinen 🙂

Mitäs mieltä itse olette tämän suhteen? Onko Dj ehdoton nou nou?

Hääpaikka on päätetty!

Törmäsin viime vuoden puolella yhteen juhlapaikkaan, joka jo silloin kiinnitti huomioni. Asia jäi kuitenkin hautumaan ja muutama viikko sitten kun kävimme juhlapaikkavaihtoehtoja läpi,niin tämä osui silmääni uudestaan. Ja meidän vaatimuksiin tämä sopi täydellisesti. Muita hyviä vaihtoehtoja ei suoraan ollut, joten päätimme käydä tutustumassa tähän paikkaan.

Viikko sitten hurautimme Hämeenlinnaan, alajärven rantaan katsomaan Kielorannan juhlapaikkaa. Kieloranta on hiilineutraaali Resort-kohde yhdistää laadukkaan arkkitehtuurin, harmonisen luonnon ja modernin teknologian. Juhlatilan lisäksi Kielorannasta löytyy ulkoterasseja, majoitustiloja ja viihtyisät viheralueet.

Meille juhlapaikan suhteen oli muutama ehto:

  • Ei anniskeluoikeuksia, eli pystymme tuomaan omat juomat
  • Kaikki vieraat ovat samassa tilassa
  • Juhlapaikka olisi maksimissaan tunnin ajomatkan päässä
  • Juhlapaikka olisi mielellään Hyvinkään ja Tampereen välissä, mutta myös inhimillisen matkan päässä pk-seudulta tuleville (juhlavieraat tulevat lähinnä näiltä alueilta.
  • Moderni/rento juhlatila
  • Mahdollisuus myös olla ulkona
  • Mahdollisuus jatkaa juhlia vaikka aamuun asti
  • Tilaan mahtuu tarvittaessa 100 henkeä

Ja tilahan on juuri sitä mitä haluamme! ❤

600

Samaan tilaan mahtuu maksimissaan 120 henkeä, mutta toki silloin tilaa on hieman vähemmän esimerkiksi tanssimiseen. Pyrimme pitämään henkilömäärän 80-90 välillä, joten mahdumme todella hyvin. Toki on myös mahdollista kasvattaa henkilömäärää tarvittaessa. Juhlatilan (120 hlö) lisäksi Kielorannasta löytyy ulkoterasseja, majoitustiloja (33 hlö), saunoja, porealtaita ja viihtyisät piha-alueet. Lisäksi hääpari voi majoittua 140 m² rantahuvilalla, missä saa viettää ylellisen hääviikonlopun omassa rauhassa. Kielorannassa ei myöskään ole alkoholioikeuksia ja hääpakettiin kuuluu tilavaraus perjantaista sunnuntaihin majoituksineen.

Kuvat Kielorannan nettisivuilta.